Toisaalta sitä näin perjantaina toivoisi että viikonloppuna sataisi ja olisi kylmä että vois vaan istua takkatulen ääressä kutomassa vaikka sukkaa. Karu totuus on että piha olis vielä viimeistä silausta vaille talvikunnossa ja nyt olisi aika tehdä se viimeinenkin silaus.

Eilen sain tehtyä meidän koiran kaverille Enille oman huomiomerkkinsä ValoVillestä, nyt pitää vaan pyytää Iina ja Eni kylään että pääsee luovuttamaan lahjukset. Kuvan laitan mikäli Eni antaa luvan.

Joka päivä tulee ajeltua Vilppulan ohi ja tiedän että Löytökulmasta saisi suht edullisesti (4,40) Teddyä, mutta vielä olen toistaiseksi malttanut mielene enkä ole hakenut kun nuo pikkusiskon nimppari langat. Nekin on muuten jo jalostettu huiviksi joka oli uusimmassa Novita lehdessä.

Nyt yritän viikonlopun aikana saada kaulaliinan Malibusta työkaverille valmiiksi, serkkulikka odottelis ponchoa valkoisesta Teddystä ja yks FiFi olis vielä kesken. Ja niitä sukkia, niitä kai pitäis kans tehdä, tuntuis nimittäin että meillä on aika viileät lattiat.

Harmi kun täältä töistä ei voi lisäillä kuvia.

Edit: Jos joku ystävällinen sielu vielä neuvoisi minulle kuinka saisin noita nappeja lisäiltyä niin olisin erittäin mielissäni.