On kiva käydä reissussa, mutta on vielä kivempi palata kotiin.

Ensimmäisenä kun päästiin koti pihaan 22.30, piti kiertää pihalla katsomassa miten kukat on selvinneet viikonlopun kuumuudesta ja sunnuntain rankkasateesta. Ei mainittavia vaurioita.

Korkeasaaressa oli taas mukava käydä, edellisestä käynnistä onkin yli 20 vuotta aikaa. Karhun pennut oli leikkisällä päällä, uivat ja kisailivat keskenään. Niitä olis voinut katsella vaikka kokopäivän, mutta pojat 6v ja 4v määräsivät tahdin ja heitä kiinnosti vain hylkeet ja käärmeet.

652731.jpg

Voi kun itsekkin olisi voinut ottaa näin rennosti.

Sunnuntaina paluu matkalla kotia kohden, teimme pienen koukkauksen Korialle. Liikaa oli valinnan varaa ja mukaan lähti pussilankana mustaa 7-veikkaa ja muutamia värejä Tennesseetä.7-veikka haluaa välttämättä isona olla villatakki itselleni, mahdollisimman pitkä ja ihana. Ja tennesseestä tulee Rose ja Blueball pipoja.

652751.jpg

652763.jpg