Edittiä

Isäntä kotiutui Sulkavan souduista noin 1 h 45 min sitten, tosin minun suosiollisella avustuksellani. Eli viesti tuli noin 5.11 että 30 min ja ollaan mh, tuu hakee kotiin. No joimpa sitten pullon ED:iä ja läksin autonrattiin. Tietäähän sen kun poikaporukassa ollaan että on nautittu muutakin kun kansalaisluottamusta, tuolla se nyt nukkua tuhisee kun itseä ei sitten väsytä millään. Johtuneekohan ED:istä?!

No ompahan aikaa hiukan surffailla ja säätää. Eli yritin tuossa itse rakennella pohjaa sivuilleni, eihän siintä kummoinen tullut, mutta oikeeseen suuntaan ollaan menossa.

Jotkut jo ehtivätkin nähdä uutta taustaa, mutta säätämisyritykset saivat sen ihan sekaisin. Lähden nyt viikonlopuksi maalle ja yritän sieltä tultuani jatkaa tuon taustan kanssa. Viihtykää.

Pitäisköhän yrittää nukkua edes hiukan lisää, vai onko ajatus tuhoon tuomittu tähän aikaan aamusta.