Karvaasti tulin tämän toteamaan kun viikko sitten perjantaina iloitsin töiden loppumisesta (ihan tosi, elkää nauraka, mä todellakin laskin tunteja koska työt loppuu). Viikonlopun vietin vapautunein mielin anoppilassa OFFROAD-autoani laittaen ja illalla takkatulen ääressä neuloen, ei painanut työasiat ei mitkään.

Maanantai aamuna oli koiria pissattamassa pihassa, tai itseasiassa viemässä niitä jo sisälle koska olin työkkäriin lähdössä kun puhelin soi. Pomo sieltä sitten soitteli että tuutko huomenna töihin. Onhan se kiva huomata että eivät pärjää ilman, mutta sitten kuitenkin tietää ettei ne mua tarvi kun normi miehitys on töissä. Ahistushan siinä iski päälle välittömästi.

Nyt kun huomenna on taas viimeinen päivä, niin se ei tunnu ollenkaan viimeiseltä. Veikkaan että viikonloppu menee penkin alle kun kokoajan vaan miettii lähestyvää maanantaita ja pelkää sitä puhelinsoittoa aamutuimaan.

Onneksi olen jo hyvissä ajoin ilmoittanut että La 29.9 klo 5.00 aamulla mä starttaan ja tulen kun tulen. Eli olen lähdössä reissuun, josta ei tässä sen enempää.

Anteeksi taas valitukseni.